sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Oma Taikahuiluni

Olen ihan valtavan väsynyt. Eilen oli tämänhetkisen oopperaprojektini ensi-ilta ja kaiken jännityksen, ison työn ja enskarijuhlien jälkeen tuntuu, että haluaisin vain nukkua :)

Projektin valmistelut alkoi noin vuosi sitten kun ryhmä Sibelius Akatemian opiskelijoita päätti tuottaa oman oopperan, Mozartin Taikahuilun,  koulun projektien ulkopuolella. Minut pyydettiin mukaan maskien suunnittelijaksi ja maskeeraajaksi. Suostuin heti, koska minusta oopperajutut ovat suunnilleen mahtavinta mitä on! Ja sain tilaisuuden vaikuttaa lopputulokseen!

Yönkuningatar ja Pamina
Taikahuilun ensi-ilta oli siis eilen, la 25.5. Ja se oli valtava menestys! Sali täynnä, kaikki innoissaan, yleisö eli esityksen mukana, nauroi ja reagoi voimakkaasti. Joku jopa puhkesi aploodeihin kesken Yönkuningattaren huikean aarian :D (Kuningattaremme Tuuli Takala veti upeasti!) Ja lopuksi yleisö aplodeerasi seisaaltaan, wau.

Monostatos
Taikahuilua esitetään vielä kaksi kertaa, ens viikon tiistaina 28.5. klo 19 ja keskiviikkona 29.5. klo 19. Esityspaikkana Sibelius Akatemian sali osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 9 (Luonnontieteenmuseon viereinen rakennus, seuraava Eduskuntatalolle päin). Tapahtumaan on täysin ilmainen sisäänpääsy! Jos yhtään kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan! Tämä ooppera on kaukana jäykästä paksujen tätien ja setien hoilotuksesta vaan on hauska ja vauhdikas esitys jossa on älyttömän hyviä ja lahjakkaita laulajia ja mieletön Mozartin musiikki.

Rakastavaiset Pamina ja Tamino



sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Näyttely!

Hukkunut unelma, fragmentti. Akryyli kankaalle. 2009-2013.
Uskomatonta mutta totta, yksi pieni unelmani on toteutumassa ihan pian! Toukokuun ajan maalauksiani on esillä, kaikkien nähtävinä, ihan Helsingin keskustassa! Iso Roobertinkadulla sijaitsevassa OVVN shop -nimisessä design-vaatekaupassa on vaaterekkien päällä runsaasti tilaa tauluille ja heillä on siellä vaihtuvia näyttelyitä. Ja nyt koko toukokuun ajan siellä roikkuvat minun työt :O

Näyttelyn työnimi on hieman raflaavasti "Maitan pornotauluja, merenneitoja ja muita tarinoita". ("Pornotauluja" lähinnä leikkisänä pikku piikkinä eksälle, jonka mielestä jotkut työni olivat liian härskejä(?) että ne voisi laittaa kotimme seinälle...mikä taas loukkasi tämän herkän taiteilijasielun fiiliksiä todella paljon.) Mutta nyt ne ovat kaikkien nähtävillä :D ja jopa kaupan! Tervetuloa!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Turkoosia kimalteella

Pikkuhiljaa uusi elämäni alkaa muotoutua ja asettua. Päivä päivältä tuntuu hiukan helpommalta, vaikkakin välillä taannun taas suruihin. Olen yrittänyt olla paljon menossa, tavata kavereita ja tehdä paljon töitä. Kiireet pitää sydänsurut loitolla, ainakin tiettyyn pisteeseen asti.

En ole vieläkään saanut aikaiseksi kuvata ja kirjata omia meikkejä, mutta tässä meikki, jonka tein ihan vasta ystävälleni. E oli menossa juhliin ja halusi erikoisempaa meikkiä, jossa voisi hyödyntää hänen turkooseja ja vaaleansinisiä "jalokiviä", huikeita sulin koristeltuja irtoripsiä ja turkooseja sulkakoristeita (juhlakampauksesta vastasi toinen ystävä, kampaaja Tuuli).


Tämä oli siis lopullinen juhlalook :)


Epäsymmetrinen köynnös, glitteriä ja kimalteita.


Käytin pääosin Ben Nyen hohtavaa turkoosia luomiväriä, Inglotin mustaa geelimäistä rajausväriä sekä askartelukaupan "jalokiviä", jotka liimasin yksitellen irtoripsiliimalla. Lisäksi Grimasin hopeista ja turkoosia geelimäistä glitteriä.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ta-tta-da-daa!!!

Hei! Kuukausi sitten kirjoitin tämän arvontapostauksen. Nyt minulla on suuri ilo ja kunnia ilmoittaa blogini ensimmäisen arvonnan voittajan: Eiko, onneksi olkoon! Ilmoittele osoitetiedot niin palkinto lähtee sinulle!

Kiitos kaikille osallistuneille! teidän tekstien innoittamana taidan kokeilla itsekin muutamaa uutta meikkituotetta :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elämänmuutoksia

Hopeapilven reunalla, 2013.
Pahoittelen taas jälleen kerran blogin hiljaisuutta! Anteeksi, lupaan palata blogin pariin heti kun elämäntilanne vähän rauhoittuu ja minulla on taas toimiva netti.

Syitä blogilusmuiluun on ja ne on oikeesti hyviä:

Viimeisen parin viikon aikana sitä eroaa täysin vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti periaatteessa ihanasta avomiehestä. Minkä seurauksena joutuu sanomaan hyvästit myös ihanalle asunnolle. Pitää löytää äkkiä uusi sinkkuihmisen kämppä. Pitää itkeä, pakata ja rempata. Ja olla enimmäkseen hemmetin onnellinen ja toiveikas, välillä kuitenkin nyyhkyttävä surukasa.

Suunnittelen jo postauksia tyyliin "kuinka naamioida itkemisestä turvonnut naama siihen kuntoon, että kehtaa mennä töihin".  Ja "kymmenen meikkituotetta, mitkä pakkaan viimeisenä suuren muuton yhteydessä". Joten hengissä ollaan! Ihan pian muutan, puran tavarani, aloitan uuden elämän ja kirjoitan taas tänne jotain kosmeettista hömppää. Koska ihan kaikki asiat eivät sentään muutu :)




tiistai 19. maaliskuuta 2013

Teemameikki, Dia de los Muertos


Minua pyydettiin tekemään teemameikki, pääkallomeikki meksikolaisen juhlan Dia de los Muertos teeman mukaan. Meillä oli käytössä mallikuva mutta en seurannut sitä orjallisesti vaan tein oman version. Tämännäköinen siitä tuli:


Mallini oli oikein tyytyväinen :) ja kuvaajakin vaikutti innostuneelta!


Nämä ovat pikaisesti puhelimen kameralla napattuja ja ei-käsiteltyjä kuvia. Kunnolliset pro-kuvat saan myöhemmin ja varmaan lisään ne sitten työsivujeni galleriaan. Tässä vielä kuvaaja Sami ja malli Elina katselemassa tuloksia:


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Uusi sivu ja ekaa kertaa ikinä arvonta!

Minulla on uutisia!
Nimittäin uudet, työkäyttöön tarkoitetut nettisivuni:

makeupartbymaitta

Sivuja on tarkoitus päivittää tilanteen mukaan ja aion pitää sielläkin pienimuotoista blogia, lähinnä työaiheista. Tämä nykyinen hömppämeikkiblogini toki säilyy ennallaan, tähän kirjoitan kuten ennenkin, ensisijaisesti naisena, joka rakastaa kosmetiikkaa.

Mutta! Uusien sivujen kunniaksi aion pitää blogissani eka kertaa ikinä arvonnan! Ta-taa-daa!

Säännöt ovat yksinkertaiset: vieraile uusilla makeupartbymaitta sivuillani. Lähetä minulle sähköpostia sivuilla olevaan sähköpostiosoitteeseen. Kerro sähköpostissasi, minkä Suomessa myytävän meikkisarjan värikosmetiikkatuotteen haluaisit saada lahjaksi. Miksi se sinua houkuttelee ja miksi juuri se sarja. Voittaja saa sen minkä haluaa ;) Huom! Voimassa vain Suomen alueella, en aio postittaa palkintoa ulkomaille!

Arvonta suoritetaan kuukauden päästä, 13.04.2013. Kolmastoista päivä voi olla onnenpäivä!